keskiviikko 5. tammikuuta 2011

skipataan joulu


Christmas with the Kranks
(Joe Roth)
(2004)

Pariskunta Krankin (Tim Allen ja Jamie Lee Curtis) joulut ovat sujuneet auvoisasti. Joulukuut ovat olleet täynnä vilskettä ja vuosia toistuneita kaavoja; koko naapurusto laittaa Kuuraparta-patsaan näytille, joulukortit ja lahjat jaetaan ja joulun kohokohtana on odotetut perinteiset juhlat Kranksien talossa. Tänä vuonna joulu ei kuitenkaan tunnu samalta, sillä pariskunnan ainoa tytär Blair lähtee rauhanturvaajaksi Peruun. Nora ja Luther yksissä tuumin päättävät skipata joulun ja Luther hankkii liput Karibian risteilylle. Heidän sopimukseen kuuluu se, että kaikki jouluinen on ohitettava. Yksinkertaisesti hoidettu asia ei käytännössä toimikkaan toivotulla tavalla. Krankit saavat naapurien vihat päällensä kieltäytymällä koristelemasta taloaan ja jopa kuusenmyyjäkin perheineen meinaa saada slaagin. "Mitä, miten niin muka skippaatte joulun?!"

Elokuvan aihe oli kimalteisen ällöttävä kaikkine erivärisine, sykkivine jouluvaloineen. Miten omakohtaiset, varsinkin joulunviettoon liittyvät, päätökset voivat vaikuttaa niin vahvasti muihin ihmisiin? Naapureiden perinteissä roikkuminen oli ärsyttävän suppeakatseista, joskin "tärkeintä" naapuria näytteli Dan Aykroyd ja siitä tuli pojoja. Ylimääräisen puolikkaan tähden leffa saa olemalla kuitenkin sellainen, että sen sai katsottua loppuun. Oli ainakin jotakin, mistä sai kehiteltyä jutun juurta.

Omat tähdet:
Katrin tähdet: *

1 kommentti:

  1. En muista nyt mistä muusta leffasta ois tullu yhtä iso raivo. Kun en itse oo viettänyt joulua yli 20 vuoteen, niin hermostuin naapureiden asenteeseen todenteolla. Jos oikein muistan, niin Krankit lopulta antoivat periksi ja viettivät joulun? Ihan niinkuin pitääkin...aaaaarrgghhhh!

    VastaaPoista