Napapiirin sankarit(Dome Karukoski)
(2010)
Voiko yhdestä digiboksista saada aikaan kokopitkän elokuvan? Näköjään voi.
Irina (Pamela Tola) on kurkkua myöten täynnä miehensä Jannen (Jussi Vatanen) aikaansaamattomuutta. Ilman televisiotakin on eletty kolme vuotta analogisten lähetysten muuttuessa digitaaliseksi, sillä ei tietenkään ole saanut hankittua digiboksia. Eräänä perjantaiaamuna Irina jättää Jannelle 50 euroa boksia varten, mutta mies tyhmyyksissään käyttää rahaa kaljaan, eivätkä varat riitäkään ostokseen. Irina antaa ehdon: boksin on oltava lauantaiaamuna yhdeksään mennessä hankittuna, tai muuten starttaa muuttoauto kohti Tamperetta. Janne ottaa kaksi kaveriaan mukaan suorittamaan yksinkertaista tehtävää, josta tuleekin päätähuimaava seikkailu. Matkassa on mutkia riittämiin.
Viihdyin Napapiirin sankareita katsoessani, mutta myönnettävä on, että se kärsi muutamista latistajista. Onko pakko näyttää miten kuolleeksi luultu poro roikkuu pää alaspäin ja miten sitä aletaan pistellä puukolla? Ja sekin oli muka hauska kohta, ainakin kaikkien muiden teatterissa olijoiden mielestä. Oksettavaa. Jotkin muutkin "hauskat" kohdat menivät mauttomuudellaan yli.
Jannen kaverit Kapu (Jasper Pääkkönen) ja Räihänen (Timo Lavikainen, luultavasti Suomen sympaattisin näyttelijä) tuovat kivaa lisämakua leffaan. En kuitenkaan ole varma häiritsikö Kapun "pohojosen murre" minua siksi, etten kuule sitä pahemmin muutenkaan vaiko siksi, ettei se kuulostanut luonnolliselta. Joka tapauksessa elokuva sai nauramaan kerran jos toisenkin.
Omat tähdet: ***
Katrin tähdet: ***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti